Auringonkukkia ja kuumia lähteitä

Unkari oli meille samaan aikaan iloinen yllätys ja puuduttava taivallus. Helteet jatkuivat sitkeänä Bratislavan jälkeen ja päivälämpötilat pysyivät 34-38 asteessa. Läkähdyttävä kuumuus teki pyöräilystä ja nestetasapainon ylläpidosta haastavaa ja niinpä lyhensimme päivämatkaa reilusti. Pyöräilimme keskimäärin 40 kilometriä päivässä, pidimme paljon taukoja ja etsimme varjoja aina kuin mahdollista.

Telttailua Unkarin maaseudulla

Pyöräillessämme Unkariin meiltä kysyttiin lukuisia kertoja, aiommeko vierailla maan pääkaupungissa Budapestissa. Meille oli kuitenkin selvää, että jatkaisimme maan länsiosissa kohti Balaton-järveä ja sieltä Kroatiaan. Ensimmäiset päivät Unkarissa olivat puuduttavia, sillä poljimme yksitoikkoista maissipeltojen reunustamaa tietä, jossa ilahduttavimmat kohdat olivat silmänkantamattomiin asti jatkuvat auringonkukat tasaisin väliajoin. Tiet olivat lähes täysin tasaisia ja tutkiessani Unkarin maantiedettä meille selvisikin, että poljimme läpi Kisaföldin eli Pienen Unkarin Tasangon. Kisalföld on noin 8 000 neliökilometrin laajuinen Karpaattien altaaseen kuuluva tasankoalue Luoteis-Unkarissa, Lounais-Slovakiassa ja Itävallan itäosassa.

Noiden parin päivän aikana pohdimmekin, mikä on kaikkein haastavinta: polkea päivän aikana yksi iso nousu ylös ja alas, polkea jatkuvasti pieniä mäkiä ylös ja alas vai polkea täysin tasaista tietä koko päivän? Itse aloin kallistua viimeisimmän puoleen, sillä täysin tasaisessa maastossa emme päässeet hyödyntämään pyörän rullaamista lainkaan. Lisäksi sitkeästi puhaltava vastatuuli hidasti meitä, vaikka ilmavirta tuntuikin hyvältä porottavassa auringossa.

Mielenkiintoisimpia osuuksia olivat pienet kylät, joiden läpi poljimme matkallamme kohti Balatonia. Kylki kylkeen rakennetut suloiset tiilikattoiset talot vierustivat kyläteiden varsia ja pihoilla oli toinen toistaan upeampia ruusuja ja muita kukkivia kasveja. Kaikkialla oli erittäin rauhallista, eikä Keski-Euroopan turistimassoista ollut tietoakaan.

Telttailimme pari yötä Unkarissa. Asiaa selvitellessä epäselväksi jäi, oliko maassa telttailu täysin laillista, mutta löytämiemme tietojen mukaan teltan tai riippumaton sai pystyttää yhdeksi yöksi luonnonsuojelualueita välttäen. Me nukuimme yömme rauhassa kenenkään häiritsemättä, mutta helteiset säät saivat meidät kaipaamaan suihkua.

Thermal camping

Törmäsin termiin ”Thermal Camping” etsiessäni meille leirintäaluetta yöpymiseen. ”Thermal camping” viittaa Unkarissa erityisesti leirintään alueilla, joissa on kuumien mineraalilähteiden tarjoamaa lämpöä. Tämä tarkoittaa usein leirintää alueilla, joissa on luonnollisia kuumia lähteitä tai kylpylöitä, joissa voi nauttia lämmöstä ja rentoutua. Tiesin, että Budapestissa on kylpylöitä, mutta en tiennyt Unkarin olevan todellinen kuumien lähteiden paratiisi. Kaiken kaikkiaan maasta löytyy yli 1000 kuumaa lähdettä ja kylpylöitäkin useampi sata.

Kaipasimme metsässä yöpymisen ja kuumuudessa hikoilun jälkeen kunnollista suihkua ja huomasin reitillemme osuvan Mesteri Thermal -hotellin leirintäalueineen. Saavuimme hotellille alkuillasta, mutta vastaanotto oli ilmeisesti jo sulkeutunut. Epävirallisesti Otto onnistui kuitenkin saamaan paikkaan kulkulätkän ja pääsimme pystyttämään karavaanareiden sekaan piskuisen telttamme. Olimme eittämättä paikan nuorimmat ja takuulla ainoat, jotka yöpyivät teltassa. Muuten leirintäalueen paikat olivat täynnä asuntovaunuja ja asuntoautoja kaikilla mukavuuksilla, ihmiset istuivat viettämässä iltaa vaunujensa edessä TV:tä katsellen tai ruokaa grillaten.

En siis ihmettele, että herätimme erikoisen kulkuvälineemme vuoksi huomiota. Valitsimme leirintäalueelta telttapaikan puun lähettyviltä ja päätimme ensimmäiseksi kokata ruokaa, sillä emme olleet päivän helteessä jaksaneet syödä lämmintä ateriaa. Istuimme tapoihimme tottuneina maahan ja Otto alkoi viritellä retkikeitintä kasaan. Hetken kuluttua naapuripaikan unkarilainen mies tuli puhumaan meille, mutta emme ymmärtäneet hänen viittilöinnistään mitään. Sitten hän vaihtoi saksaan ja istuimme hölmöinä maassa. Lopulta hän tarjosi käsissään olevia retkituoleja meille hymyillen. ”Voitte lainata näitä.” Sen verran ymmärsimme tämän ystävällisen miehen puheista.

Toisella puolella oli niin ikään unkarilainen perhe ja perheen äiti toi meille ruokapöydän huomatessaan miehen tarjoavan meille tuoleja. Olimme hölmistyneen kiitollisia ja otimme tämän vieraanvaraisuuden vastaan. Nainen puhui hieman englantia ja yritti kääntää miehen puheita meille. ”Onko teillä kaikki hyvin? Onhan teillä paikka missä nukkua?” he kysyivät. Tavallaan huvitti ajatus, että olisimme tulleet leirintäalueelle ilman telttaa, mutta samaan aikaan olimme äärimmäisen kiitollisia heidän ystävällisyydestään ja huomaavaisuudestaan. Loppujen lopuksi hyvien tekojen ei tarvitse olla suuria ollakseen merkityksellisiä.

Seuraavana päivänä nautimme kylpylän kuumista lähteistä eläkeikäisten unkarilaisten lailla ja söimme unkarilaista juustoleipää, langósta. Vaikka olimme vasta levänneet Bratislavassa, helteet verottivat voimia ja tuntui hyvältä edetä hitaasti. Ja mihinpä meillä olisikaan kiire?

Maailman suurin uitava ”lämpöjärvi”

Mesterin jälkeen jatkoimme kohti Balatonia, Keski-Euroopan suurinta järveä. Olimme kuulleet järven rantojen olevan täyteen rakennettuja ja turistimassojen suosimia ja päätimmekin mennä leirintäalueelle Héviziin, pieneen kaupunkiin lähellä Balatonia. Camping Rosengartenin omistaja oli erittäin ystävällinen ja leirintäalueella ei ollut tietoakaan ruuhkista.

Jaoimme alueen muutamien saksalaisten ja itävaltalaisten karavaanareiden kanssa ja heidän leppoista oleskelu tarttui meihinkin. Tosin siinä missä sähköpyörien ja skoottereiden avulla kulkevat turistit poistuivat vähän väliä leirintäalueelta kellukkeet olalla keikkuen uimaan, me pyrimme minimoimaan paahtavassa auringossa pyöräilyn. Päätimme helteiden (ja jalkoihin ilmestyneen ikävän aurinkoihottuman) vuoksi jäädä muutamaksi yöksi ja päivät kuluivat lähinnä leirintäalueen katoksessa varjossa istuskellen. Päivän paras hetki oli päästä huoltoasemalle tai kauppaan nauttimaan ilmastoidusta sisätilasta hetkellisesti.

Héviz on tunnettu maailman suurimmasta uimakelpoisesta ”lämpöjärvestä” eli ikään kuin valtavasta kuumasta lähteestä. Järven vesi on sopivaa uimiseen toisin kuin maailman suurimmassa kuumassa lähteessä, Frying Pan Lakessa Uudessa-Seelannissa. Kaksi päivää leirintäalueella kärvisteltyämme päätimme lähteä koittamaan Hévizin lämmintä järveä. Jos lämpimällä vedellä ei olisikaan viilentävää vaikutusta, niin ainakin pääsisimme näkemään tuon ainutlaatuisen nähtävyyden. Pyöräilimme kylpylälle, laitoimme uikkarit päälle ja pulahdimme lämpimään järveen alkuillan uinnille. Alueella oli rauhallista ja lämmin vesi tuntui virkistävältä vedestä noustessa, vaikka sitä ei helteen vuoksi uskoisikaan.

Vaarallinen kohtaaminen rekan kanssa

Hévizistä jatkoimme matkaa Balatonin kautta kohti Kroatian rajaa. Balatonin rannalla tuntui, kuin olisimme katselleet merta, mutta muuten kokemus jäi varsin laihaksi, sillä järven ranta oli täyteen ahdettuna turistikohteita, hotelleja ja muita rakennuksia. Pyöräilimme pyöräreittiä pitkin helteessä ja nautimme lyhyistä varjoisista pätkistä. Jonkin matkan kuluttua pyörätie kääntyi ylittämään junarataa, mutta junaradan jälkeen pyörätielle pääsi vain pujottelemalla hyvin ahtaiden aitojen ohitse. Totesimme käännöksien olevan mahdottomia meidän pitkälle pyörälle ja päätimme yrittää kiertotietä isomman tien kautta. Liityimme liikenteen sekaan isomman tien reunaan ja liikennettä kulki molempiin suuntiin tiheästi.

Huomasimme välittömästi, että iso tie oli virhe. Autot ajoivat hyvin läheltä ja tööttäilivät hermostuneena, jos eivät päässeet ohittamaan meitä vastaantulevan liikenteen vuoksi. Emme päässeet enää liittymään pyörätielle, koska se oli erotettu tiestä syvällä ojalla. Totesimme kääntyvämme 500 metrin päästä oikealle ja päätimme jatkaa tien reunassa tuon lyhyen hetken. Yhtäkkiä takaa kuului rekan pohjaan painettu tööttäys ja tunsin ilmavirran vieressä. Ohi ajava kuorma-auto yritti kiilata meidät tieltä ulos ja sydämeni pomppasi kurkkuun. Rutistin kahvoja rystyset valkoisina ja toivoin Oton pitävän pyörän tasapainossa. Rekka ajoi vain kymmenien senttien päästä, tarkoituksenaan kiilata meidät ojaan.

Paniikki tuntui kurkussa palana ja yritin hengitellä tilanteen mentyä ohi. Olimme kunnossa. Jälkikäteen pohdimme, että mikä sai ihmiset hermostumaan niin paljon ratin takana. Minne ihmisillä oli niin kiire, että he olivat valmiita vaarantamaan kahden ihmisen hengen?

Unkarin suloisin maatilamajoitus

Suosimme mielellämme pieniä majoituspaikkoja ja leirintäalueita. Olenkin aiemmin maininnut Park4night-nimisen sovelluksen, josta olemme tehneet lukemattomia löytöjä. Huomasin sovelluksesta Kisrécsen kylässä olevan maatilamajoituksen ja poljimme Balatonilta etelään kohti tuota majoitusta.

Olimme lähteneet niin aikaisin, että kello läheni vasta neljää kun lähestyimme Naturhofn-Ungarnia. Viimeisten mäkien aikana Otolle tuli huono olo lämmön ja nestehukan vuoksi. Työnsimme viimeisen mäen maatilamajoitukseen ja vastassa oli vihreä portti. Astuimme portista epäröiden sisään ja pihalla komeili kyltti, joka sanoi saksaksi ”tervetuloa”. Menimme vielä toisesta portista läpi ja talon takapihalla oli pariskunta sadettimella leikkivien lapsien kanssa. Perhe oli vain vieraana, mutta nainen osasi neuvoa meitä kiertämään tietä pitkin peltopolulle, jota pitkin pääsisimme maatilan taakse leirintäalueelle. Omistajat tulisivat pian.

Paikan omistajan tullessa esittelemään meille paikkoja kävi ilmi, että olimme ensimmäiset pyörämatkailijat heidän tilallaan. Pariskunta oli muuttanut Unkariin vasta muutama vuosi sitten ihastuttuaan unkarilaiseen maaseutuun ja perustanut maatilamatkailutilan vanhalle maatilalle. Perheen perustaminen, eläimistä huolehtiminen ja matkailukohteen kehittäminen vaativat paljon aikaaa, mutta siitä huolimatta pariskunta viihtyi tunnelmallisella tilalla hyvin ja heidän toiveenaan oli luoda matkailijoille luonnonläheisiä majoituselämyksiä maaseudun rauhassa.

Meille paikka oli täydellinen ja saimme omistajilta mitä lämpimimmän vastaanoton. Kanat kävelivät vapaasti kukon tepastellessa niiden perässä, aasit tömistelivät ötököihin turhautuneina katoksessaan ja maatilan suloiset koirat, Elfi ja Dödi, hakivat rapsutuksia herkkujen toivossa jokaiselta paikan vieraalta. Ainakin yksi seurue oli viettämässä paikassa kolmea lomaviikkoa ja perheen nuoret auttoivat omistajia maatilan töissä eläimien kanssa. Saimme tuoreita munia kanalasta ja juttelimme ystävällisille saksalaisille, jotka olivat hämmästyneitä meidän matkastamme. Seuraavana aamuna heräsimme kukonlauluun muiden vielä nukkuessa, keräsimme kamppeet aamun lämmetessä ja lähdimme polkemaan helteisessä aamussa kohti Kroatian rajaa.

Jos vielä yksi langós

Ennen ylittämistä rajaa Kroatiaan Oton toiveena oli saada vielä syödä yksi langós, unkarilainen rasvassa uppopaistettu taikinalettu, jonka päälle laitetaan erilaisia täytteitä, esimerkiksi juustoa, valkosipulia tai hapankermaa. Niinpä suuntasimme maatilamatkailutilalta Nagykanizsan kaupunkiin etsimään paikallista toria ja kauppapaikkaa. Valtavan kokoinen punertava rakennus löytyi kaupungin keskustasta ja astuessamme sisään kauppahalliin kuuma ilma sekoittui basaarinomaisiin tuoksuihin ja ääniin. Myyntipöydät notkuivat kirkkaanvärisistä tuoreista hedelmistä ja kasviksista, lihatiskit olivat täynnä makkaroita ja tuoretta lihaa, kukkakimput koristivat pieniä kojuja ja vilkas puheensorina kaikui ihmisten tehdessä kauppaa.

Nousimme likuportaat toiseen kerrokseen, josta löysimme kahden naisen pitämän langós-kojun. Ostimme molemmille herkut kaikilla täytteillä (valkosipuli, juusto ja hapankerma) ja nainen kaatoi meille isosta Coca-Cola -pullosta laseihin juotavaa. Hiki valui otsaa ja selkää pitkin istuessamme syömään penkille uppopaistettuja herkkuja, sillä ilmakaan ei värähtänyt kauppahallin sisällä.

Vatsat täynnä jatkoimme matkaa. Naturhof-Ungarnin Philipp oli antanut meille vinkin kirkasvetisestä järvestä aivan Unkarin ja Kroatian rajalla ja pyöräilimme järvelle uiminen mielessämme. Kahdenkymmenen kilometrin jälkeen iltapäiväauringossa kimmeltävä Kotró-järvi aukesi eteemme ja katselimme pienten tiilikattoisten talojen reunustamaa järveä ihastuneena. Uimaranta oli täynnä hellepäivää rannalle paenneita ihmisiä ja vaihdoimme pikimmiten uikkarit päälle itsekin. Uiminen ei ollut ikinä tuntunut niin hyvältä, kuin tuon hikisen pyöräilypäivän jälkeen.

Rannalla vietetyn illan jälkeen lähdimme tutkimaan epävirallista rajanylityspaikkaa Kroatiaan ja kaunis auringonlasku saatteli meitä hiekkatiellä pyöräillessämme kohti seitsemättä maata matkallamme. Unkarista jäi tunne, että siellä pitäisi päästä vierailemaan uudestaan. Ehkä sitten myöhemmin elämässä, jokin syksyinen junamatka toisi meidät takaisin Unkarin tasangoille nauttimaan kuumista lähteistä, auringonkukkapelloista ja ystävällisten ihmisten seurasta.