Mitä jos hidastaisimme vähän?

”Jos ette lepää nyt, myöhemmin lepo ei enää auta”. Luin instagramissa saamaani viestiä mietteliäänä – ja väsyneenä. Olimme päässeet Slovakian puoliväliin ja jo Puolasta saakka seurannut väsymys ei tuntunut hellittävän. Mikä meitä sitten väsytti? Osasin tietysti odottaakin ennen lähtöä, ettei matkalla tulisi olemaan helppoa. Jatkuvasti muuttuvat kulttuurit, epätietoisuus siitä missä yönsä viettää ja tuhat muuta muuttuvaa tekijää joka päivä tekivät matkasta stressaavan. Väsymys ei kuitenkaan johtunut pelkästään siitä.

Yksi tavallinen päivä tien päällä

Yövyimme yhden yön telttaillen Slovakialaisessa metsässä, jossa aamulla herätessämme etanat kiipeilivät telttamme kankaita pitkin. Limavanat kimmelsivät aamuauringossa ja pukiessani vaatteita ylle, kuulin Oton purskahtavan nauruun. Teltan ulkopuolelle jätetyt bokserit olivat kauttaaltaan liman peitossa. Vaihtaessani kenkiä huomasin sukan olevan kostea isovarpaan kohdalta ja totesin, että etana oli asettautunut kenkään yön aikana ja nyt olin onnistunut liiskaamaan sen pohjallisen ja varpaan väliin. Telttapaikalle kulkevan tien muta liimaantui paksuna kerroksena kengänpohjiin ja siivottuamme etanalimat ja mudat pois varusteista pääsimme lopulta jatkamaan matkaa.

Malttamattomina jatkoimme matkaa pysähtymättä lähimmän kylän kauppaan. Olisi kuitenkin kannattanut, sillä suunnittelemamme pyöräreitti osoittautui pusikossa kulkevaksi poluksi ja aurinko porotti taivaalta armottomasti. Onnistuimme kaatumaan mutaisella polulla vahingoittumatta, mutta seuraava este oli osittain lahonnut riippusilta. Katsoin kauhuissani Oton jatkaessa matkaa sillalle pyörän kanssa ja Oton ollessa toisella puolella turvallisesti lähdin hivuttautumaan sillalle varovasti. Osa laudoista keikkui uhkaavasti ja lautojen välissä olevista raoista pilkotti alhaalla virtaava joki. En ole korkean paikan kammoinen, mutta silti sillan ylitys sai adrenaliinin kuohumaan.

Nälkä, tukahduttava kuumuus ja haastava reitti saivat meidät ärtymään. Olimme syöneet vain aamupalan, ja seuraavaan kauppaan oli pitkä matka. Tällaisissa tilanteissa on vaikea pysähtyä miettimään, miksi oikeastaan on kiukkuinen, ja ensimmäisenä paha mieli purkautuikin ulospäin. Vaikka olimme tottuneet vastoinkäymisiin tien päällä, raskaat päivät tuntuivat aina erityisen raskailta.

Löysimme pyöräreitin varrelta levähdyspaikan, ja kylmän limsan jälkeen ajatukset kirkastuivat hieman. Seuraavassa kaupungissa pysähdyimme pizzalle, ja kunnollisen ruoka-annoksen äärellä auringonvarjon alla istuminen teki ihmeitä. Vatsa täynnä jatkoimme matkaa, ja joen varrella kulkevalla pyöräreitillä oli helppo tehdä kilometrejä. Seuraava vaikeus kuitenkin odotti jo meitä. Halusin pysähtyä kuvaamaan, ja Oton jarruttaessa pyörän jarruista kuului ikävä kirskunta ja rahina. Takapyörän irrottamisen jälkeen selvisi, että takajarru oli täysin kulunut loppuun, ja seuraavat 20 kilometriä poljimme ilman takajarrua.

Valitsemallamme leirintäalueella oli vielä iltayhdeksältä työntekijä paikalla, ja hän kertoi majoituksen maksavan 41 euroa. Tuijotin häntä suu auki hämmästyksestä, sillä olimme lukeneet leirinnän maksavan noin 25 euroa. Kyyneleet polttelivat silmäkulmissa, koska emme tienneet, minne menisimme eikä meillä ollut varaa tai halua maksaa tuollaista hintaa. Otto varmisti vielä hinnan, joka lopulta muuttui 27 euroksi. Sai kelvata.

Matkaväsymystä ilmassa

Hurahdimme pyörämatkailuun sen hitauden vuoksi. Pyörällä liikkuessa luonto on jatkuvasti läsnä: voit haistaa, kuulla ja tuntea ympäröivän luonnon täysin eri tavalla, kuin autolla matkustaessa. Me rakastuimme juuri tähän osaan pyöräilyä. Lähdettyämme pyöräilemään vuodeksi ulkomaille olemme jo pelkästään kahdessa kuukaudessa saaneet kokea erilaisen Euroopan. Pyöräillessä ei valita niitä kivoimpia kohteita, vaan tiet kulkevat pienten kylien ja tavallisten ihmisten arjen ohi. Vaikka kyseessä on vain viipyilevä hetki, silti matkatessa maaseudulla saa ihmisten elämästä ja maan kulttuurista aivan erilaisen käsityksen, kuin tekemällä pakettimatkan pääkaupunkiin.

Olen kirjoittanut aiemminkin blogissa, että pyöräily oli itselleni keino löytää tasapaino jatkuvaan uupumuskierteeseen.

” Pyöräily toi omaan elämääni tilaisuuden kokea lapsenkaltaista iloa ja muistutti minua siitä, miten pienimmätkin hyvät asiat ovat tärkeitä tavallisessa arjessa. Pyöräilystä tuli pakopaikka suorittamisesta ja arjen velvollisuuksista. Tila, jossa mieli tyyntyy.”

Nyt matkalla en kuitenkaan enää saavuttanut tuota tunnetta. Mieli tuntui olevan hälytystilassa jatkuvasti ja stressasin pienimmistäkin asioista. Koin usein turvattomuutta, ennen kaikkea iltaisin, kun emme tienneet missä viettäisimme yön. Olin odottanut matkaväsymyksen tulevan myöhemmin, mutta nyt oli kulunut vain puolitoista kuukautta ja pohdin, miten jaksaisimme jatkaa rikkomatta itseämme tai parisuhdetta.

Retkipyöräilijät – meidät mukaan lukien – usein aliarvioivat riittävän unen ja ravinnon tärkeyttä. Tiesin, että oma sietokykyni väsymykselle oli huono, mutta ihminen on äärimmäisen taitava sopeutumaan. Sopeudumme huonoihin työpaikkoihin, sopeudumme epäsuotuisiin ihmissuhteisiin, sopeudumme siihen, mikä on vaikeaa. Aina vaihtoehtoja ei ole, mutta usein näistä tilanteista voi kuitenkin löytää jotain, mihin itse voi vaikuttaa. Näin oli käynyt nyt myös meille.

Olin ja olen edelleen taipuvainen uupumaan, koska olen äärimmäisen hyvä sopeutumaan ja venymään. Nyt olimme pyöräilleet yli 2000 kilometriä ja vaikka tahti oli aiempia reissuja hitaampi, etenimme silti liian nopeasti. Helteiden myötä olin nukkunut lähes kaksi viikkoa vain kuuden tunnin unia ja uni ei tuntunut palauttavalta. Söimme huonosti, koska kiirehdimme eteenpäin. Nyt olisi siis aika hidastaa.

Niinpä annoimme itsellemme luvan olla hitaita. Koko reissu loppuisi ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan, jos emme antaisi itsellemme enemmän aikaa toipua. Vertailu muihin pyöräilijöihin oli helppoa, sillä monille jopa sadan kilometrin päivämatkat ovat rutiinia. Sain kuitenkin kannustavia viestejä lyhentää päivämatkaa ja niinpä päätimme, että emme tekisi ylipitkiä päiviä enää, kuin pakon edessä. Pelkästään ajatus helpotti.

Bratislavan ”pyöräkeittiö”

Kesäkuun vaihtuessa heinäkuuhun me saavuimme Bratislavaan, Slovakian pääkaupunkiin. Bratislava on maailman ainoa itsenäisen valtion pääkaupunki, jolla on maarajaa kahden toisen valtion kanssa. Olimme siis samalla saapuneet myös Itävallan ja Unkarin rajalle. Vietimme Bratislavassa neljä yötä leirintäalueella, jossa pääsimme vaihtamaan ajatuksia myös muiden matkalaisten kanssa. Vapaapäivät kuluivat lähinnä leväten, mutta metsästimme pyöräkaupoista Otolle myös pienempää eturatasta. Pienemmän rattaan avulla saisimme pienempiä vaihteita, mistä olisi merkittävä etu ylämäissä.

Neljän yön jälkeen jatkoimme matkaa kohti Unkaria. Bratislavan keskustassa liikennevaloissa saimme kuitenkin kiinnostavan kutsun: huomasimme kuormapyörää ajavan miehen ja yllättäen mies kysyikin meiltä englanniksi, mistä olimme kotoisin. Hän oli menossa paikalliseen ”pyöräkeittiöön” eli pyöräilijöiden yhteisökeskukseen ja kutsui meidät mukaan. Aivan Tonavan varrella sijaitsevalta alueelta löysimme oikean paikan, Cyklokuchyňan, jossa ihmiset olivat roudaamassa musiikkikamoja pienelle esiintymislavalla puheensorinan säestämänä. Risteyksessä tapaamamme mies toivotti meidät tervetulleeksi.

Bratislava Cyklokuchyňa, eli Bratislavan Pyöräkeittiö, on yhteisöllinen projekti, jonka tarkoituksena on edistää kestävää liikkumista, pyöräilyä ja ympäristötietoisuutta. Paikka toimii pyöräilijöiden kohtaamispaikkana, jossa pyöriä voidaan korjata ja huoltaa itse tai toisten avustuksella. Tarvittavat työkalut ja varaosat sekä opastus pyöränhuollossa ovat saatavilla kaikille kävijöille. Mies kertoi meille myös yhteisöpuutarhasta, joka on koko yhteisön yhteinen projekti.

Cyklokuchyňan tavoitteisiin kuuluu kestävän kehityksen edistäminen vähentämällä jätettä ja lisäämällä pyörien kierrätystä ja uudelleenkäyttöä. Pyörän huollosta ja korjauksesta tarjotaan opastusta ja koulutusta, mikä lisää pyöräilijöiden omavaraisuutta ja taitoja. Lisäksi Cyklokuchyňassa järjestetään erilaisia tapahtumia, työpajoja ja retkiä, jotka edistävät pyöräilyä ja ympäristötietoisuutta. Tapahtumat tarjoavat erinomaisen tilaisuuden oppia uutta, tavata samanhenkisiä ihmisiä ja viettää aikaa yhteisössä, joka jakaa intohimon pyöräilyyn ja kestävään elämäntapaan.

Paikalle tuli seuraavaksi iäkäs nainen punaiseen anorakkiliiviin ja lippalakkiin pukeutuneena. Ihmiset halasivat tätä naista lämpimästi ja keskustelu kävi vilkkaana. Seuraavaksi tämä iäkäs nainen istahti ja hänelle tarjottiin olut, jota hän alkoi hymyillen hörppiä varjopaikallaan. Paikalle valui kaikenlaisia ihmisiä: ihmisiä pyörätuolissa, villisti pukeutuneita, kesäjuhliin pynttäytyneitä, pyöräilijöitä, rastatukkaisia, taitelijoita, tavallisen oloisia nuoria ja ääniteknikkona toimiva nainen pitkissä polvisukissa. Kiharatukkaiset vanhemmat naiset tulivat paikalle leipomusten ja äänekkään iloisen puheen kanssa ja pian aiemmin mainitsemani taitelijamies alkoi kaataa edessämme olevalle eurolavapöydälle muovikuppeihin vahvasti alkoholilta tuoksahtavaa kotikutoisen näköistä punaista juomaa.

En pystynyt keksimään paikalle kerääntyneille ihmisille yhtään yhdistävää tekijää. Kenties kaikki olivat jollain tapaa paikallisen pyöräily-yhteisön jäseniä, mutta ennen kaikkea kaikki näyttivät kohtelevan toisiaan ystävällisyydellä ja lämmin ilmapiiri säteili meidän ympärillä. Kuin yksi suuri perhe. Bändi alkoi soittaa musiikkia, ihmiset jammailivat ja juttelivat toisille iltapäiväauringon paahteessa Tuntui, että olimme viimein löytäneet pyörämatkailun salaisuuden äärelle. Jos hidastamme vähän, huomaamme asioita, joille sokeudumme liian kovassa vauhdissa. Tuolloin pienestä tulee suurta, arkipäiväisestä erityistä ja matkasta itsestään päämäärä.