Krakovasta lähtiessä jalat tuntuivat levänneiltä, mutta pää ei. Vietimme Krakovassa lopulta viisi yötä, mutta huonon majoitusten saatavuuden (ja heikon suunnittelun) vuoksi jouduimme vaihtamaan majoitusta kolme kertaa. Krakova on vanha kaupunki, eikä taloissa luonnollisesti ole hissejä, joten jouduimme parin yön välein laittamaan pyörän osiin, kantamaan tavarat kapeita portaikkoja pitkin varaamaamme asuntoon ja pian tekemään saman, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Kärsin myös poikkeuksellisen voimakkaista kuukautiskivuista parin päivän ajan, joten Krakovan nähtävyydet vaihtuivat sängyssä kärvistelyyn. Onneksi asunnossamme oli ilmastointi, sillä lämpötilat pysyivät helteisinä ja ylittivät 30 astetta joka päivä.
Jatkoimme Krakovasta länteen kohti Oświęcimia, mutta emme kuitenkaan polkeneet kaupunkiin asti tai vierailleet Auschwitzin keskitysleirillä. Yövyimme noin 50 kilometriä Krakovasta länteen huvipuiston ”leirintäalueella”, joka oli käytännössä parkkipaikka WC:llä. Jatkoimme matkaa kohti etelää, Bielsko-Bialan kaupunkia ja Tatra-vuoristoa.
Tuntui hyvältä viimein saavuttaa Puolan raja, sillä vaikka lähes kuukauden mittaisessa matkassamme maan läpi ei ollutkaan mitään suurempaa vikaa, aloimme olla väsyneitä yksitoikkoisiin maisemiin ja vähäisiin kohtaamisiin. Olo tuntui eristäytyneeltä, vaikka olimmekin kahdestaan. Useimmissa paikoissa emme tulleet ymmärretyiksi kielimuurin vuoksi ja meitä lähinnä tuijotettiin päivästä toiseen ilman, että kukaan olisi tullut juttelemaan. Puolan maaseutu oli sympaattinen ja täynnä kivoja kohteita, mutta meidän oli aika saada vaihtelua.
Kohti Slovakiaa
Vietimme kolme yötä Puolan etelärajan tuntumassa Bielsko-Bialassa. Camping Beskid oli meille täydellinen lepopaikka: etäällä kaupungin melusta, siisti ja luonnonläheinen. Saimme paikassa myös erittäin ystävällistä palvelua ja tuntui, että lepäsimme noiden kahden päivän aikana enemmän, kuin Krakovassa yhteensä. Nukuimme pitkään varjoisan telttapaikan ansiosta, kävelimme ruokakauppaan ja pelasimme Yatzya syödessä.
Lepopäivien jälkeen edessä oli meidän ensimmäinen vuoristoinen osuus, Tatra-vuoristo, joka sijaitsee Puolan ja Slovakian rajalla kattaen noin 785 km2 kokoisen alueen. Alueella sijaitsee myös Tatravuorten kansallispuisto ja upean luontonsa vuoksi se on suosittu vaelluskohde. Olisimme voineet ylittää vuoriston jo suoraan Krakovan eteläpuolelta, mutta reilut nousumetrit saivat meidät pyörtämään länteen matalampien huippujen kautta. Niinpä viimein lähdimme kohti Puolan ja Slovakian rajaa vietettyämme lähes kuukauden Puolassa.
Suunnitellessamme reittiä Slovakiaan nousuprofiilin mukaan päivän toinen nousu olisi noin 30 kilometrin mittainen ja eteneminen olikin melko hidasta. Helteet jatkuivat edelleen ja pysähdyimme pieniin kauppoihin ostamaan juotavaa aina kuin mahdollista. Milówkan jälkeen lähellä Slovakian rajaa alkoi päivän todellinen nousu. Kuusi kilometriä ja olisimme saavuttaneet päivän korkeimmat huipun ja Slovakian rajan. Etenimme paahteisessa auringossa tasaisesti ylämäkeen, kunnes viimeisen kilometrin aikana tie lähti jyrkkenemään. Yli 12% jyrkkä rinne sai meidät ähisemään työntäessämme pyörää kohti huippua ja aivan viimeisillä metreillä käytimme kaikki voimamme päästäksemme tietä eteenpäin, kunnes yhtäkkiä näin taivasta vasten siintävän sinisen kyltin. Slovakia!
Ukkosmyrsky vuoristossa
Olimme pyöräilleet vasta 57 kilometriä ja päivän painostava ilma oli yhtäkkisesti muuttunut uhkaavaksi ukkosrintamaksi taivaanrantaan. Etäällä taivas välkkyi tiheästi ja jyrinä lähestyi meitä joka välähdyksen jälkeen. Päädyimme tekemään ulkoteltasta sadesuojan ja odottelimme sateensuojassa ukkosen ohi menemistä yatzya pelaten. Teoriassa olisimme voineet leiriytyä vaikka siihen paikkaan, mutta ylämäki oli kuluttanut vesivarastomme ja odotellessamme ukkosen väistymistä söimme viimeiset eväät. Kello alkoi lähestyä iltakahdeksaa ja päätimme lopulta, että sateesta huolimatta oli pakko jatkaa ainakin seuraavalle kaupalle saakka ja päättää sitten, mitä tekisimme.
Pääsääntöisesti olen alamäkien suurin ystävä, mutta tuolta 760 metrin korkeudesta alkavat alamäet olivat niin jyrkkiä, että tandempyörän edessä istuessa hirvitti. Otto jarrutteli parhaansa mukaan tiukasti mutkittelevalla tiellä ja lyhyehkön laskun jälkeen pääsimme nousemaan vielä päivän viimeisen jyrkän nousun. Reilun kilometrin mittaisen jyrkän ylämäen jälkeen pääsimme vihdoin laskettelemaan ja seuraavat 15 kilometriä sujahtivat ohitse lähes polkematta. Ukkosmyrskyn jälkeinen maisema pysyi harmaana ja pienten Slovakialaisten kylien talot peittyivät osin sumuiseen maisemaan. 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa ehdimme Krásno nad Kysucouhun kauppaan ja oli helpottavaa nähdä pitkästä aikaa tuotteiden hinnat euroissa!
Jos joku olisi päivän alkaessa sanonut minulle, että poljen vielä vuoriston ylityksen jälkeen 75 kilometriä, olisin nauranut epäuskoisesti. Tutkiessamme tuolla pienen Slovakialaisen kylän pihassa satelliittikarttaa todellisuus oli kuitenkin toinen: olimme niin vuoristoisella alueella, että telttailumahdollisuudet näyttivät huonoilta. Vaihtoehtoina oli joko jäädä aivan kylän liepeille telttailemaan tai jatkaa matkaa vielä 50 kilometriä leirintäalueelle. Kello oli kymmenen illalla, mutta siitä huolimatta päädyimme jälkimmäiseen. Otto soitti leirintään, josta vastasi ystävällinen mies. Olisimme tervetulleita mihin aikaan tahansa ja saimme ohjeet alueelle saapumiseen. ”Turvallista matkaa!” mies toivotti meille.
126 kilometriä
Pimeässä pyöräilyssä on ehdottomasti oma tunnelmansa. Ympäröivien vuorten profiilit erottuivat vielä pimeässä auringonlaskun jälkeen ja vuorten takana ukkosmyrsky oletettavasti jatkui, sillä taivas välkkyi tuon tuosta. Välähdykset heijastuivat paksusta pilvipeitteestä uskomattoman hyvin, mutta niistä ei kuulunut ääntäkään. Kenties pilvet tai vuoret vaimensivat jyrinän niin tehokkaasti. Noin 30 kilometrin jälkeen alkoi sataa ja pimeä tuntui entistäkin pimeämmältä. Aluksi se ei haitannut, mutta vähitellen sade yltyi ja aloimme olla sekä nälissään että kylmissään. Pysähdyimme vaihtamaan kuivaa vaatetta päälle pienen kylän bussipysäkillä ja jatkoimme vielä 20 kilometriä kohti leirintäaluetta.
Päivän viimeiset nousut olivat väsyneet. Sekä kehoa että mieltä väsytti ja odotimme perille pääsyä. Tavarat olivat sateesta likomärkiä ja olimme itsekin uuvahtaneet. Kello 02:15 saavuimme perille Manínska tiesňavan leirintäalueelle. Ajotietokoneen mittari näytti 126 kilometriä – kyseessä oli pisin matka, jonka olin koskaan polkenut pyörällä putkeen.
Laitoimme märän teltan pystyyn ja kävimme suihkussa, mikä tuntui taivaallisen hyvältä kaiken sen hikoilun ja sateessa kastumisen jälkeen. Tosin jaoin suihkun kahden jättietanan ja hepokatin kanssa ja kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin hepokatin hypähdellessä suihkuverhossa. Mutta mitä pienistä; me olimme selvinneet Tatravuorten ylityksestä ja 126 kilometristä läpi ylämäkien, alamäkien ja ukkosmyrskyjen. Huolimatta leirintäalueella mekastavista nuorista, vaivuin välittömästi uneen saatuani pään tyynyyn.