Vapaaehtoistyötä Georgiassa

Reilut kaksi ja puoli kuukautta saimme lopulta kulumaan vapaaehtoistyön parissa Georgian maaseudulla, lähellä Ozurgetin kaupunkia. Vapaaehtoistyö, joka löytyi sattumalta, osoittautui lopulta merkittäväksi osaksi matkaamme ja Komlin jättäminen tuntui lopulta jopa haikealta. Silti kevään edetessä (yhtä ankean talvista viikkoa lukuunottamatta) polttava tunne palata tien päälle alkoi tuntua yhä voimakkaampana. Keski-Aasia kutsui meitä viimeinkin, yli neljän kuukauden mittaisen kuntoutusprosessin jälkeen. Vapaaehtoistyö Komlissa toi ajanjaksoon kuitenkin toisenlaisen näkökulman: aika, joka tuntui vain valuvan hukkaan muuttuikin merkitykselliseksi kohtaamisiksi ihmisten kanssa, mielekkääksi työnteoksi ja uusista eläintuttavuuksista huolehtimiseksi.

Workaway – alusta vapaaehtoistyön etsimiseen

Saimme vinkin Workaway-sivustosta jo kauan ennen jalan rasitusvammaani. Workaway on alusta, jossa ihmiset tarjoavat mahdollisuutta vapaaehtoistyön tekemiseen yleensä majoitusta ja ruokaa vastaan. Ehdot ja mukavuudet vaihtelevat paikkakohtaisesti, mutta pääsääntöisesti vapaaehtoistyön tekijöille tarjotaan kaikki välttämättömyydet, mitä yksinkertaiseen elämään tarvitsee. Työpaikat mahdollistavat tutustumisen paikallisiin kulttuureihin ja elämäntapoihin.

Rasitusvamman toteamisen jälkeen aloimme pohtia vaihtoehtojamme talven ajaksi. Emme olleet ihan vielä valmiita palaamaan Suomeen, mutta toisaalta airbnb:n vuokraaminen viikko toisensa jälkeen alkoi todella syödä lovea meidän budjettiimme. Eräässä pyöräilijöiden whatsapp-ryhmässä saimme vinkin työpaikasta Georgian maaseudulla, Gurian alueella ja päätimme laittaa viestiä saamaamme numeroon.

Niinpä päädyimme lähelle pientä Ozurgetin kaupunkia auttamaan ekotalon rakentamisessa ja vastineeksi saimme ruuan kolme kertaa päivässä sekä alkeellisen majoituksen suihkuineen ja vessoineen. Jälkikäteen kävi ilmi, että Komli on mukana myös Workaway-palvelussa. Me emme siis päätyneet vapaaehtoistyön pariin sivuston kautta, mutta tutkimme asiaa enemmän ja totesimme, että Workawayn kautta pääsee tekemään monenlaisia töitä ympäri maailmaa.

Komli – teetä, viiniä ja aitoa georgialaista elämää

Georgian kielen sana ”Komli” juontaa juurensa sanasta ”Kvamli” (კვამლი), joka tarkoittaa taloa, jonka savupiipusta tulee savua. Komli symboloi elävää kotia – paikkaa, jossa tuli palaa, teevesi kiehuu ja viinilasit odottavat pöydässä. Tunnelma on lämmin ja täynnä rakkautta. Me saimme kokea Komlin hengen yli kahden kuukauden ajan, joskin erilaisesta näkökulmasta kuin turistit ehkä saavat.

Komli on talous, jossa asutaan neljässä sukupolvessa. Sukuhistoriaa on kuitenkin selvitetty vuosikymmeniä taaksepäin ja Komlin paikalla on asunut suvun jäseniä jo 1800-luvun loppupuolella. Komlin päärakennuskin on jo yli 100 vuotta vanha ja vaikka siihen on myöhemmin rakennettu lisää tilaa, näkyy talossa alueen historia ja perinteinen ”oda”-rakennustyyli.

Komlin omistajaksi voisi kutsua Likaa, joka tietää teen kasvatuksesta ja alueen historiasta kaiken, mitä kuvitella saattaa. Likan äidillä on tohtorintutkinto ja takana ura ”teetutkijana” ja nyt Likan tavoitteena on levittää tietoa georgialaisesta teestä sekä teen kasvatuksesta. Komlissa teepensaat kasvavat pihapiirissä ja vierailijoilla on mahdollista tutustua teen poimintaan ja valmistukseen kädestä pitäen.

Neuvostoliitossa valtaosa juodusta teestä tuotettiin Georgiassa tehden Georgiasta yhden suurimmista teen tuottajista koko maailmassa. Maailmalla georgialainen tee tunnettiin ”Gruzinskiy chai”-nimellä, mutta harva silti tiesi teen tulevan nimenomaan Georgiasta. Kun Neuvostoliitto romahti, Georgian teeteollisuus seurasi perässä. Teetuotanto ei kestänyt vapaata markkinataloutta, sisällissotaa ja taloudellista taantumaa. Tehtaat suljettiin, työkoneita varastettiin ja myytiin romukauppaan, ja rikkaruohot ja piikkipensaat alkoivat vallata tuhansien hehtaarien kokoiset teeviljelmät.

Georgialainen tee on kuitenkin uniikkia. Sitä voi kasvattaa vain Georgian länsiosissa optimaalisissa ilmasto-olosuhteissa, niin sanotulla subtrooppisella vyöhykkeellä. Oikein valmistetussa teessä on ainutlaatuinen, jopa makeahko maku ja tämän teen arvokasta historiaa, kulttuurista merkitystä ja ainutlaatuisuutta Komli on mukana ylläpitämässä.

Eläintenhoitoa ja mutaseiniä

Me teimme Komlissa kaikenlaista. Vastineeksi työstämme saimme majoituksen sekä erittäin runsaat ateriat kolmesti päivässä. Tarkalleen ottaen olimme auttamassa Likan tyttären perheen taloprojektissa, joka on ollut käynnissä jo muutaman vuoden. Ekotalossa on käytetty mahdollisimman paljon luonnollisia ja kestäviä materiaaleja sekä toisaalta hyödynnetty jo olemassa olevaa kuten ympäröivän maaperän multaa, heinää ja alueen puretuista taloista kierrätettyä puuta. Me teimme kahden kuukauden aikana muun muassa mutaseiniä, kattoeristyksiä ja erilaisia sisäseinien ”runkoja”.

Tärkeimmäksi osaksi meidän oleskeluamme muodostuivat Komlin koirat. Otimme osaksemme huolehtia koirien päivälenkeistä ja kymmenen viikon oleskelun aikana ehdimme kiintyä niihin niin, että lähtiessä liikutuin kyyneliin, kun kummarruin rapsuttelemaan niitä viimeistä kertaa.

Kävipä niinkin, että neljännen viikon loppupuolella yksi koirista, Sweetie, sairastui. Se seisoi apaattisena ulkona ja aloimme huolestua toden teolla, kun se alkoi ripuloida verta. Epäilimme myrkytystä, sillä juuri edeltävänä päivänä Sweetie oli hyökännyt naapurin kanojen kimppuun. Tietenkään meillä ei ollut todisteita, mutta selkeät myrkytysoireet sekä tieto siitä, että Sweetien äitikoira Margarita oli tappanut naapurin kanoja ennen kuin se laitettiin ketjuun kiinni, lisäsivät epäilyksiä turhautuneista naapureista.

Perhe vei Sweetien paikalliselle eläinlääkärille, jossa sitä nesteytettiin ja annettiin antibioottia. Eläinlääkäristä palatessa koira oli edelleen yhtä huonona ja hoitoa oli jatkettava vielä seuraavan päivänä. ”Voisitko sinä Roosa antaa nämä lääkkeet, kun olet kerran sairaanhoitaja?” Pohdin vaihtoehtoja ja mietin, että mikä tässä voisi enää mennä huonommin. Koiran mahdollisuudet selvitä olivat ylipäätään olemattomat, joten mitä haittaa voisin saada aikaan?

Lasten teho-osastolla työskennellessä olin tottunut hyvin korkeaan hygieniatasoon ja kaivelin kauhulla avonaisia lääkepakkauksia muovipussista, joka oli ollut yön ulkona epämääräisen pöydän päällä. No, ehkä koirilla on parempi vastustuskyky, ajattelin ja annoimme Sweetielle lisää suonensisäistä nestettä sekä injektioita lihakseen (joiden antamiseen katsoin youtubesta videon, mitä sieltä ei voisikaan oppia?).

Lähes viikon päivät jatkoimme hoitoa. Iltaisin otimme Sweetien takkahuoneeseen lämpimään infuusion antamista varten, vaikka en ollutkaan ihan varma, mitä mieltä suvun vanhin oli siitä. Nuorempi sukupolvi ja etenkin lapset olivat kiinnostuneita, kun valmistelin lääkkeitä ja aloitin infuusion Sweetien tassussa olevan kanyylin kautta. Osan infuusioista annoimme ulkona ja teimme bambusta tippatelineen.

Vastoin kaikkia odotuksia, Sweetie parani. Aluksi saimme sen syömään keitettyä kanaa ja kyyneleet kihosivat silmiin, kun katsoimme sen viimein nousevan jaloilleen. Ruokahalun palattua alkoi sitkeä ripulikin väistyä ja parin viikon kuluttua lenkillä ei olisi voinut edes huomata, miten sairas koira meillä olikaan ollut käsissämme. En voinut uskoa, että me olimme onnistuneet auttamaan tätä pientä koiraa täysin alkeellisissa olosuhteissa.

Talvi löysi meidät

Helmikuun puolivälissä sääennuste näytti lumisadetta. Kurt, pidempään Komlissa asunut amerikkalainen vapaaehtoinen naurahti ja sanoi: ”Ei se ikinä kuitenkaan pidä paikkaansa!”

Keväisten päivien ja linnunlaulun täyteisten aamujen jälkeen heräsimme kuitenkin vastoin odotuksia valkeaan maisemaan. Kevyt lumihuntu peitti pihaa ja lopulta lumisade jatkui koko päivän. Lämpötila taittui pakkasen puolelle ja lopulta lumi myös jäi maahan. Illalla pihaan oli jo muodostunut pieniä polkuja, joita pitkin kuljimme lumentulon jatkuessa.

Seuraavana aamuna heräsimme mitä kauneimpaan talvimaisemaan. Lumi oli kinostunut puiden oksille ja valkeus peitti maiseman. Vuoria lukuunottamatta tuntui, kuin olisimme heränneet keskeltä talvisinta Lappia. Meille lumi tuntui tavalliselta, jopa mukavalta, kun taas paikallisille lumentulo oli eri juttu. Ensin meiltä meni sähköt ja sen myötä myös kaivon pumppu lakkasi toimimasta. Pieni vesitorni takasi vedentulon päivän ajan, mutta lopulta siitäkin loppui vesi. Aurinko lämmitti sen verran, että otimme katolta tulevan sulamisveden talteen ja huuhtelimme WC:n sillä. Sulatimme lunta kattilassa kahvia varten ja aurinko lämmitti tietä niin paljon, että lopulta autolla pystyi ajamaan kauppaan ja perhe haki sieltä juomavettä.

Viikon aikana lunta tuli lähemmäs kaksi metriä. Kaikki pihalla olevat kalusteet, työvälineet ja kasvit hautautuivat lumen alle. Kuljimme pieniä polkuja pitkin päärakennukselta työmaalle ja joka kerta ulos astuessani äimistelin älytöntä lumen määrää. En tiedä, olenko ikinä nähnyt sellaista lumimäärää alle viikossa.

Saimme viikon aikana sähkön takaisin päiväksi ja sitten ne menivät poikki uudelleen. Vedensaannista tuli todellinen ongelma ja lopulta käytimme kaivoa manuaalisesti perinteiseen tyyliin. Luin georgialaisista uutisista, että ihmiset olivat jääneet koko Gurian alueella jumiin omissa kylissään, koska teiden auraamiseen ei ollut kalusteita. Muutama ihminen oli kuollut kylmään tai siihen, että sairaskohtauksen sattuessa ambulanssi ei päässyt paikalle.

Jotkut kokivat Georgian hallituksen toimet kriisitilanteessa riittämättömäksi ja paikalliset perustivat facebook-ryhmän, jossa ihmiset pyysivät apua ja vapaaehtoiset vastasivat pyyntöihin. Ihmisiä ajoi maan pääkaupungista Tbilisistä asti kiertämään Gurian alueella ja viemään ihmisille ruokaa, vettä ja lääkkeitä tai jopa evakuoimaan tarvittaessa. Suomalaiset talot kestävät isoakin lumikuormaa ja meillä on kalustoa sekä osaamista infrastruktuurin ylläpitoon vaikeissakin olosuhteissa. Gurian alueella monet taloista olivat kuitenkin vanhoja ja kattorakenteet heikkoja, mikä johti kattojen sortumisiin useilla alueilla. Meidän onneksi Komlissa oli muutama vuosi sitten uusittu katto ja se kesti viikon aikana pakkautuvan lumikuorman, vaikka sitä välillä kauhulla silmäilinkin.

Lopulta lumimyrsky lakkasi ja sähkötkin saatiin takaisin. 10 päivän jälkeen suihku tuntui taivaalliselta ja perhe pääsi hakemaan lisää ruokaa kaupungista. Meillä ei ollut hätää, mutta mietin silti ihmisiä, joilta oli mennyt koti tai kuollut läheisiä äärimmäisten sääolosuhteiden vuoksi. Lunta tuli enemmän, kuin 40 vuoteen.

Hei hei, Komli!

Huolimatta hyvin yksinkertaisesta majoituksesta (nukuimme rakenteilla olevassa talossa omassa teltassamme), kylmyydestä ja kurjista säistä sekä polven kuntoutuksen aiheuttamasta stressistä, ajanjaksosta Komlissa muodostui hyvin tärkeä osa matkaamme.

Kuluneiden viikkojen aikana kävin läpi ahdistuksen, epätoivon ja pelonsekaisia tunteita, mutta toisaalta opin hyväksymään sen, että kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa ja olimme tehneet kaikki päätökset matkalla parhaan tietomme mukaan. Ehkä aiheutin rasitusvamman, ehkä en. Ehkä olin uupunut jo matkalle lähtiessä ja nyt vasta pysähtyessämme olin vihdoin pystynyt hellittämään ahdistuksesta ja kontrollin tarpeesta. Hyväksymään epätietoisuuden ja olemaan läsnä tässä hetkessä.

Usein sanotaankin, että pitäisi elää tässä hetkessä ja nauttia odottamattomasta. Mutta kun odottamaton tapahtuu, alkavat erilaiset skenaariot pahimmasta mahdollisesta pyöriä päässä. Entä jos sitä ja entä jos tätä. Siitä irti päästäminen tulee olemaan elämän mittainen työ, mutta takuulla myös palkitsevin. Ja siihen työhön tämä matka on antanut jo nyt niin paljon näkökulmia, huolimatta siitä jatkuuko se Singaporeen asti vai ei.

Hyvästelin Likan, Kurtin ja koirat kyyneleet silmissä. Ikävöin paikkaa ja sen ihmisiä ennen kuin olin edes lähtenyt. Ehkä se kertoi siitä, miten tärkeäksi Komli oli meille tullut kuluneiden kuukausien aikana. Mutta nyt kevät oli tullut ja meistä tuntui, että oli aika jatkaa matkaa. Tuli mitä tuli.