Siirry suoraan sisältöön

Puolivälitotuus retkipyöräilystä

Se alkoi ehkä parveilevista hyttysistä leiripaikalla Kuopion jälkeen. Pidimme ensinmäisen kunnon vapaapäivän Kuopiossa ja siellä oli ollut helppoa ja mukavaa, oikea sänky ja suihku. Kuopion leppoisa fiilis tarjoili lomatunnelmaa parhaimmillaan, lämpö helli meitä ja söimme hyvää ruokaa. Nautimme läheisten seurasta. Tuntui niin vaikealta jättää kaikki tuo, mukavuudet ja ylellisyys ja siirtyä takaisin hyvin yksinkertaiseen retkipyöräilyn maailmaan, jossa puhtaus on vain haave päivien päässä.

Odotukset. Niitä on vaikea vältellä. Suunnitellessasi matkaa luot odotuksia lomasta, lomaseurasta ja -kohteesta. Millaista siellä on? On loma, joten täytyy olla mukavaa ja helppoa. Kenties mielenkiintoista kulttuuria tai reheviä luontokohteita. Sinistä vettä ja drinkkejä auringonlaskussa. Miksi kukaan ei kerro niistä vaikeista hetkistä? Ehkä se ei kiinnosta tai ehkä haluamme paeta arjen oravanpyörää ihanien tunnelmien ääreen välittämättä niistä huonoista hetkistä.

Totuus on, että loimme yhtälailla odotuksia Suomessa pyöräilystä. Ajattelin, mitä kaikkea kirjoitan blogiin, millaisia kuvia tulen ottaman. Miten tuulenvire tuntuu hyvältä pyöräillessä ja millaisissa luontokohteissa pääsisimmekään käymään. Odotin tutustumista kaupunkeihin ja maaseutuun, ihmisten kohtaamista ja leppoisaa pyöräilyä päivästä toiseen.

Joten yllätyin. Yllätyin, kun totuus iski vasten kasvoja jo toisena pyöräilypäivänä. Pakkasimme tavarat nopeasti, sillä vaikutti siltä, että alkaa satamaan. Ajattelimme polkevamme vähemmän, asfalttitietä mieluiten, sillä edellisen päivän hiekkatie oli ollut niin raskas. Tielle lähtiessämme todellisuus tuntui jaloissa. Miten jaksaisimme pyörällä kuukauden, kun jo ensimmäisen päivän jälkeen olimme niin väsyneitä? Suoritimme kilometrejä. Karjalohjalta Suomusjärvelle tie oli mäkistä asfalttia ja jouduimme työntämään pyörää jälleen jyrkissä ylämäissä. Suomusjärven jälkeen tietä reunusti pääosin hoidetut talousmetsät, eikä se tarjonnut juurikaan maisemia katseltavaksi. Kliinistä, sielutonta maisemaa, jossa linnutkaan eivät laulaneet. Alamäissä kiihdytimme, jotta pääsisimme ylämäkiä helpommin ylös. Olimme niin väsyneitä, reidet kipeinä ja aikataulupaine mielessä, että oli vaikea kutsua lomaa lomaksi.

Hermoromahdus Iisalmessa

Hieman alle puolivälissä matkaa aloimme olla väsyneitä huolimatta Kuopiossa vietetyistä ihanista lepopäivistä. Leiriä tehdessä iltaisin hyttyset ja mäkäräiset parveilivat ympärillä ja ilman leirintäalueiden palveluita pesumahdollisuudet olivat minimaaliset. Jatkuva kiireen tunne vaivasi meitä, sillä emme olleet polkeneet aikataulun vaatimassa tahdissa. Kuopion jälkeen olimme jäljessä huolimatta siitä, että olimme pyöräilleet yli 100km Konnevedeltä Kuopioon. Kiireen tunne aiheutti riitoja ja erimielisyyttä siitä, miten asiat kannattaisi hoitaa ja millaisia teitä polkea. Toinen halusi nopeaa ja helppoa valtatietä, toinen maisemareittiä pikkuteitä pitkin. Mutta se aika! Sitä ei vain tuntunut olevan tarpeeksi.

Iisalmessa tapahtui jotain. Kaikki patoutuneet kinastelut ja tsemppaamalla tukahdutetut tunteet purkautuivat, emmekä jaksaneet pidemmälle. Mieli ja keho huusivat, että nyt tarvitaan lepoa. Riitaisan aamun jälkeen Koljonvirran leirintäalueella (ei auttanut, että linnut söivät meidän aamupalan), päätimme ottaa junan Iisalmesta Kajaaniin. Juna, joka aluksi tuntui huijaamiselta, päätyi olemaan ehkä meidän reissun pelastus ja opetus. Haaste pyöräillä Suomen päästä päähän paisui meidän mielessämme asiaksi, josta ei voisi joustaa. Muodostui odotuksia – miten muut odottaisivat meidän suoriutuvan? Ja siinä piili ongelman ydin. Suorittamisessa. Matkasta, jonka piti olla meidän loma, oli vaivihkaa muodostunut suorittamisen näytös, jossa ei saisi epäonnistua.

Junan ottaminen oli helpotus. Iisalmessa purimme pyörän pieniksi osiksi, laitoimme tavarat jätesäkissä junan tavaratilaan ja istuimme 100km katselemassa Kainuun metsiä junasta käsin. Kajaanissa avulias ja mukava paljain jaloin polkeva herrasmies kertoi meille alueen nähtävyyksistä, jutusteli meille pyöräilystä ja kertoi, miten hassun typeriltä näytimme tandempyörän selässä. Hymyilytti. Otimme Airbnb-asunnon Villa Koskikarasta, polskimme Kajaanin uimahallissa ja söimme pehmisannokset torilla. Alkoi tuntua taas lomalta ja suorittaminen kaukaiselta muistolta.

Uudella energialla lähdimme Kajaanista kohti pohjoista, kohti Suomen pohjoisinta pistettä.

ps. Postauksen kuvat matkan varrelta

2 kommenttia artikkeliin “Puolivälitotuus retkipyöräilystä”

  1. Tsemppiä teille! On ihan oikein taittaa välillä matkaa junalla tai bussillakin ( jos saa pyörän kyytiin) ….jopa laivalla….ja yöpyä sekä pitää lepopäiviä kunnon talossa. Voi myös laittaa matkatavaroita toiseen kyytiin, jos pitää edetä joutuisammin. Syitä voi olla monia (omalla kohdalla mm. yllättävä angiina, lasten kuume, polven kipeytyminen ja rajuilmat).
    T. Leena, joka on retkipyöräillyt yksin, kaksin, lasten kanssa ja koko perheellä pitkiäkin matkoja.

    1. No näinpä! Reissussa ei voi ennustaa, mitä eteen tulee ja sen mukaan aina mennään. Lepokin on tärkeää ja sen jälkeen reissu taittuu paljon paremmin taas eteenpäin! 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *