Siirry suoraan sisältöön

Bike Finlandia

Tandempyörällä Suomen päästä päähän

Keväällä 2023 kesälomaa suunnitellessa monet kohteet tuntuivat houkuttelevilta. Selvää oli, että halusimme tehdä pidemmän pyörämatkan ja harkitsimme muun muassa Keski-Eurooppaa ja Gotlantia kohteiksi. Lopulta ajatukset kääntyivät kotimaahan – millaista olisi pyöräillä Suomen päästä päähän, eteläisimmästä pisteestä pohjoisimpaan? Suunnitellessa into kasvoi ja mikä tuntuisikaan enemmän tavoitteelta, kuin pyörällä Itämereltä aina Jäämeren rannalle saakka? Aikaa 30 päivää, yksi tandempyörä ja 1900km poljettavaa. 

Klikkaa tästä tai alla olevaa kuvaa ja pääset tarkastelemaan tekemäämme matkaa päivä kerrallaan! 

Tekstejä tien päältä:

1577 kilometriä tandempyörällä

Viimeinen matkapäivä. Olimme olleet matkalla jo kuukauden ajan ja tuntui käsittämättömältä herätä Utsjoen leirintäalueelta, 47 kilometrin päästä tavoitteesta eli Suomen...

Lue lisää

Hangon tulliniemi – Suomen eteläisin kärki

 Suunnitellessamme pyörämatkaa Suomen päästä päähän oli selvää, että haluaisimme aloittaa matkan virallisesti Suomen eteläisimmästä pisteestä. Hangossa sijaitsevan Tulliniemen eteläkärjessä sijaitsee...

Lue lisää

Kuume ja varastettu makuualusta

Yksi päivä lähtöön! Piti tulla kirjoittelemaan tänne meidän yöpymisvarusteista ja teltasta, mutta sattuma puuttui peliin ja tällä hetkellä toinen meistä...

Lue lisää