Viimeinen matkapäivä. Olimme olleet matkalla jo kuukauden ajan ja tuntui käsittämättömältä herätä Utsjoen leirintäalueelta, 47 kilometrin päästä tavoitteesta eli Suomen ja Euroopan Unionin pohjoisimmasta pisteestä. Yö oli ollut tavallista viileämpi ja teltassa oli raikas ilma herätessä. Makoilimme vielä teltassa, kun Pyhäjokiseudun toimittaja soitti meille lehtijuttua varten (voit lukea jutun täältä, maksumuurin takana).
En ollut ikinä kouluaikana urheilullinen ihminen. Ei Ottokaan. Jos joku olisi sanonut minulle 5 vuotta sitten, että pyöräilet kesälomalla Suomen päästä päähän tandempyörällä, olisin vain nauranut epäuskoisesti. Minäkö? Ei tule kuuloonkaan.
Toisin kävi ja vietimme 30 päivää ulkona pyöräillen ja teltassa nukkuen. Parasta retkipyöräilyssä onkin ehkä sen saavutettavuus. Et tarvitse kummempia varusteita ja huippu-urheilijan suorituskykyä voidaksesi lähteä pyöräretkelle. Me aloitimme retkipyöräilyharrastuksen muutama vuosi sitten nollasta ja nyt pyörä kuljetti meitä kaikkialle, jopa Suomen halki.
Suomi on 1 157km pitkä maa. Google mapsin mukaan matkaa Hangosta Nuorgamiin tulee maantietä pitkin noin 1 440 kilometriä ja sen voisi teoreettisesti ajaa autolla 17 tunnissa. Samaan matkaan käytimme pyörän selässä neljä viikkoa. Luulin ennen lähtöä, että ehdimme tutustua kotimaahan ja tutkia paikkoja. Oppia kotimaan joka nurkan. Lopulta se ei ollut mahdollista, vaan kaikki aika kului pyörän päällä, leiriytyessä ja selviytyessä. Ajattelen kuitenkin, että tutustuimme omalla tavallamme Suomeen ja siihen, mitä tällä maalla on tarjota. Puhdas luonto, toimiva infrastruktuuri ja turvallisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Suomen pohjoisin kunta
Utsjoki on Suomen pohjoisin ja kolmanneksi harvimpaan asuttu kunta. Utsjoen tärkeimmät elinkeinot ovat rajakauppa, poro- ja luontaistalous ja matkailu (etenkin Tenojoen lohenkalastus). Emme oikeastaan tienneet Utsjoesta juuri mitään ennen tätä pyörämatkaa ja molemmilla oli omat odotuksensa alueen suhteen.
Utsjoen keskustasta löytyy kauppa, hotelli ja leirintäalue sekä kaikki asumiseen tarvittavat palvelut. Explore Utsjoki -sivustolta voit etsiä lisää vinkkejä Utsjoen alueen matkailuun. Leirintäalueelta löytyy riittävät palvelut pyörämatkailijan tarpeisiin, mutta palveluiden rajalliset aukioloajat kannattaa ottaa huomioon. Me saavuimme edellisenä iltana Utsjoelle niin myöhään, että kauppa ei ollut enää auki. Onneksemme ehdimme vielä syömään Hotelli Utsjoen ravintolaan ja tämän paikan tofu-kasvisannosta voin ainakin suositella lämpimästi.
Seuraavana aamuna pyörähdimme heti ensimmäisenä kaupassa etsimässä eväitä. Valikoima on melko suppea, mutta kaikki tarvittava kaupasta kyllä löytyy. Ja mikä nostalginen fiilis onkaan, kun kauppias naputtelee kassakoneeseen käsin tuotteiden hinnat! Aivan keskustasta löytyy myös rajanylityspiste ja upea Saamen silta. Rannan tuntumassa pääsee kävelemään ja ihastelemaan maisemia. Me istuimme vain pikaisesti syömään eväät, sillä edellisen illan kesäiseen säähän verrattuna ilma oli kylmennyt merkittävästi ja kiskoimme lisää kerroksia yllemme.
Viimeiset kilometrit
47 kilometriä oli vähän verrattuna takana olevaan reiluun 1500 kilometriin. Silti väsymys painoi viimeisissä ylämäissä ja pysähtelimme vähän väliä kuvaamaan, napostelemaan ja lepäilemään. Suosittelen lämpimästi pysähtymään Aurora Holidays -mökeille vaikka kahville. Paikka ei ollut edes vielä auennut, mutta omistaja keitti meille silti kahvit!
Harmaana ja tuulisena päivänä tien vieressä virtaava Tenojoki tuntui entistäkin karummalta kivikkoineen ja jyrkkine rinteineen. Autoja tuli vastaan harvakseltaan, mutta muuten ympärillä oli hyvin rauhallista. Juuri ennen Nuorgamia tajusimme K-marketin jo sulkeutuneen ja mietimme vaihtoehtoja majoitukseen. Järkevintä olisi ollut pysähtyä syömään ja etsimään majapaikkaa jo tuolloin, iltakuuden aikoihin, mutta mieli ei malttanut enää pysähtyä määränpään ollessa vain muutaman kilometrin päässä.
Uskomattomat 3 kilometriä. Hiljainen Nuorgamin keskusta ei vastannut sisälläni olevaa tunnekuohua määränpään lähestyessä. Pohjoisin piste on merkattu niin huomaamattomasti, että autoilija ajaa siitä helposti ohi. Pieni kivi pienellä aidatulla alueella, mutta meille tuo kohta oli voitonmerkki. Me teimme sen.
Mihin meillä on niin kiire?
Seuraavan päivänä lensimme takaisin kotiin pohjoisesta. Lentokoneen kiihdyttäessä kiitoradalla mietin, miten kiireistä ja yltäkylläistä elämää elämme. Mihin meillä on niin kiire? Kahden päivän loma Espanjassa ja pikavisiitti lentämällä Lappiin. Mitä järkeä siinä on? En arvostele – olenhan itsekin lentänyt lyhyiden pikalomien vuoksi -, mutta kuukausi ulkona Suomen luonnossa sai meidät ajattelemaan. Optimoimme lomat ja kiirehdimme sinne ja tänne. Autolla nopeasti paikasta toiseen, matkalla yö mummolassa ja seuraavana aamuna kiireen kaaoksessa eteenpäin. Pitää ehtiä paljon lyhyessä ajassa ja loman jälkeen olen usein miettinyt, että ehdinkö levätä ja kuunnella itseäni ollenkaan. Ehdinkö pysähtyä olemaan läsnä läheisteni kanssa?
Jos jotain opin kuukauden aikana, niin arvostamaan hitautta. Hitaastikin on hyvä, eikä aina tarvitse olla hyödyllinen ja tehokas. Hitaudesta on tullut laiskuuden vertauskuva, mutta ehkä hitaus onkin viisautta. Hitaana ehdin ihmetellä, pysähtyä ja kuunnella. Haluan olla hidas ja elää hidasta elämää, koska se sopii uupumiseen ja ahdistuneisuuteen taipuvalle mielelleni. Ehkä retkipyöräily ei ole luonteeltaan aina rauhallista, helppoa tai kivaa. Tuskastuin kuukauden aikana lukemattomia kertoja ja halusin luovuttaa sitäkin enemmän. Tärkein oppi tuli kuitenkin tien päällä: vaikeudet ovat osa elämää. Ei ole epäonnistumista tai väärää tapaa toimia. Tajusin, että asioita voi tehdä omalla tyylillä ja yhdessä olimme tiimi, joka kulki eteenpäin omalla tavallaan.
Katsoessani ulos lentokoneen ikkunasta kaipasin jo takaisin pyörän selkään, istumaan lounaalle tien viereen tai makoilemaan telttaan puiden humistessa ympärillä. Kuukauden ajan irrottauduin niin täysin arjesta, että jouduin nyt pinnistelemään muistaakseni, millaista tavallinen arki on. Tiesin kuitenkin, että kotiin palatessa kaikki vähitellen unohtuisi, muistot haalistuisivat ja matkan vaikeat hetket painuisivat unholaan. Kotona jatkaisimme työ-ruoanvalmistus-nukkuminen -ympyrää, koska emme muuta voi. Silti myös tiesin kaiken sen haikeuden keskellä, että pian olisimme taas seikkailemassa – todennäköisimmin pyörän selässä.